Kynsilakkani

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Swappia Mimosan kera

Sovittiin tuossa Talk And Baken- Mimosan kanssa fb:ssä josko tehtäisiin swappi. Ehdottomasti suostuin tähän koska en ikinä ole swappia vielä suorittanut kenenkään kanssa. Sain tuossa alkuviikosta jo itselleni Mimosan lähettäneen paketin, mutta kerkeän siitä nyt vasta tosiaan kirjoittamaan. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.;D Ja koska muutamana päivänä on ollut kiire, niin huomasin kuvanneeni vain koko paketin enkä tuotteita ollenkaan yksittäin..Huoh..:D No kyllä tästä yhdestäkin kuvasta selvän saa! Paketin, jonka lähetin Mimosalle pääset näkemään tästä.



Itse paketti tuli niin kimaltelevassa kuoressa, että miestäkin otti silmään kiikuttaessaan tätä auringonpaisteesta sisälle.:D Paketista kuoriutui kaikkea kivaa! Sieltä tuli leopardipilkkuinen meikkipussukka, joka kätki sisäänsä jos jonkinlaista tavaraa. Sain kaksi käsirasvaa, joita tarvitsee aina. Odotan innolla päästessäni testaamaan niitä!

Paketista löytyi myös kaksi suihkugeeliä: Soap And Gloryn Clean On Me ja persikantuoksuinen suihkugeeli. Nam. Sieltä löytyi myös tällaiselle huulirasvoihin addiktoituneelle Yves Rocherin vadelma huulirasva. Taidan pian korkata jo tuon vaikka monta on jo ennestään avattuna.:D

Sitten paketistä löytyi myös mansikkatuoksukynttilöitä sekä mango tuoksukynttilä. Kynttilöitähän ei voi olla liikaa. Paketista löytyi myös water decalsseja ja irtosilmiä! Olenkin jo suunnitellut irtosilmiä yhteen lakkaukseen.. Katsotaan onnistuuko itse toteuttaminen.:D

Paketista kuoriutui myös kaksi lakkaa: Henkkamaukan Basement Chill ja Flormarin 431.Ihania molemmat!

Hits: Chameleon, Artemis, Meteorites: U.F.O., Wet'n Wild: On The 101 (?), LA.Colors: Broken Hearted, Hard Candy: Birthday Bash
Mimosa piti myös blogikirpparia jokunen aika sitten ja ostin sieltä nuo Hitsin molemmat lakat sekä tuon Meteoriksen lakan. Herkullisia kaikki! Sitten ihana Emmi käväisi Jenkeissä ja sanoikin minulle ennenkuin lähti, että voin odottaa pakettia reissun jälkeen.:D Sitten laatikkoon kopsahti tällaiset kolme ihanuutta: Wet'n Wildin On The 101 (?) lakka, jossa on tummalla pohjalla punaista glitteriä! Wettiksen matkakaverina olivat LA.Colorsin Broken Hearted sekä aivan ihana Hard Candyn sininen glitteriöveri Birthday Bash! Hyvin oli Emmi tiennyt, että pidän glitteristä...;D  Lähetin sitten kiitoksena Emmille pienen paketin itsekin. :)


Ihanalle Mimosalle ja Emmille kiitoksia ihanista paketeista! :)

Jos tekstissä esiintyy kirjotusvirheitä niin se johtuu siitä, että kirjoitan läppärillä enkä ole tottunut tähän.:D Huomenna palataan kynsien pariin!:)

14 kommenttia:

  1. Jotenkin tätä siun blogia lukiessa on sattunut huomaamaan että glitterlakat ovat sun mieleen ;D mutta hyvä jos kaikki noista olivat mieluisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha.;D Oli kyllä erittäin mieluisia kaikki, kiitos vielä kovasti<3 :)

      Poista
  2. siis mistä Mimosakin on noi wettiksen ihanatihanat glitterlakat löytäny. Mä en oo seppälöistä löytäny, eikä netistäkään oikein taho löytä. Äh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmi lähetti siis minulle tuon wettiksen lakan, jonka oli löytänyt jenkeistä.:)

      Poista
  3. Sun blogi on sitten jotenkin niin superihana ja inspiroiva! ^.^

    VastaaPoista
  4. Ihana paketti mimosalta ja kivoja lakkoja emmiltä♥

    VastaaPoista
  5. Mie jo mietin, että en mie kyllä wettiksen lakkoja lähettäny :D Aloin jo epäilemään muistiani.. Ebaystakin voisi varmaan tuon wettiksen hyvällä tuurilla löytää.

    Kiva, jos paketti oli mieluinen. Mie jo unohin, että mitä sinne laitoin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ;D Kiitos vielä kerran <3 Tykkäsin kovasti!:)

      Poista