Kynsilakkani

torstai 1. toukokuuta 2014

Vänkää omenaa

Hyvää vappua lukijoille! Itse oli eilen tarkoitus lähteä juhlimaan mutta loppupeleissä tyydyin menemään nukkumaan klo. 01:30 juotuani viisi tölkillistä alkoholipitoista nestettä. No, menihän se näinkin.:) Eilen sääkin oli ihmeellinen, milloin paistoi aurinko, milloin tuli rakeita ja räntää. Huoh, kaipaan lämpöä jo tänne Suomeenkin. Tänään aurinko pikkuisen pilkotteli joten nappasimpa taasen yhden hololakan tuolta laatikoista käyttöön.

Kyseistä lakkaa olin kuolannut jo hetken kunnes sitten rohkaistuin ja tein tilauksen Colores De Carolille. :) Tilasin kaikenkaikkiaan 4 lakkaa, joista kolme odottaa vielä testaustaan. Yksi tilauksen lakoista oli kuitenkin Funky Apple, ihana vihreä hololakka. Ihan taivaallisen upea. Lakka levittyi moitteetta ja peitti kahdella kerroksella. Joskin pikkurillissä olisi saanut ehkä olla kolmas kerros. Funky Apple kuivui myös ihan ongelmitta. Tämä on mielettömän upea! Nyt en malta odottaa, että pääsen testaamaan loput lakat! :) Posteja neljälle lakalle muuten tuli 15 dollaria, eli ei kirpaissut tilata. :)







Colores De Carol: Funky Apple



Mites lukijoiden vappu sujuu? Onko kukaan harkinnut tilaavansa Colores De Carolin lakkoja?:)

8 kommenttia:

  1. Upea lakka! Vihreä on ihan lempivärini kynsilakoissa, varsinkin juuri tuollaiset kirkkaat ja kimaltelevat. En ole aikaisemmin kuullutkaan tuollaisesta merkistä, mutta näyttää ehdottoman lupaavalta :) Hyviä vappuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on upea! Suosittelen kovasti testaamaan kyseisiä lakkoja, pullokin on mielestäni yksinkertaisen kaunis. :) Ja kiitos, oikein hyvää vappua sinullekin! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos eekku. :) Tää ihastutti kyllä kauneudellaan. :)

      Poista