Kynsilakkani

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Silmiinpistävää oranssia

Ihan ensimmäiseksi mun täytyy hehkuttaa, että me saatiin vihdoin asunto!!! Vuokraisäntä ajeli eilen tänne meille ja samalla kirjoitettiin vuokrasoppari ja saatiin avaimetkin jo käteen! Ihan mieletön helpotus, itsehän kun olin aivan varma ettei asuntoa varmaan löydy. Kyllä muuten laski stressi ihan mielettömästi ja tämän päivän oonkin viettänyt kaappeja tonkiessa. :D Lomaa on vielä tämä viikko ja sitten hurahdan nykyiselle työpaikalleni vielä neljäksi viikoksi jonka jälkeen meistä tulee porilaisia! Odotan innolla! :)

Lämmintä on ollut enkä juuri kynsiä ole tänä aikana lakkaillut. Eräänä iltana kun kämppä oli sen verran viilentynyt päätin ryhtyä lakkailemaan hyvä idea mielessäni. Lopuksi itse ideasta ei tullut mitään, ilmeisesti asunnossa piili kuitenkin lievä tropiikki joten suunnitelmat menivät uusiksi... Mentiin sitten taas siitä missä aita oli matalin. Kynsille pääsi ensimmäistä kertaa Color Clubin You Got Soul-Ar joka on toooodella oranssi! Siis niin räikeä, että ruskettunut ihonikin näytti paljon ruskettuneemmalta. Lakan seassa on glitteriä ja itse lakka kuivuu aavistuksen mattapintaiseksi. Kahdella kerroksella tämä peitti ja oli varsin mukava tuttavuus.

Päälle lisäsin Color Clubin samaisesta Starry Tempress kokoelmasta Starry Tempress Top Coattia tuomaan vähän lisää säihkettä kynsille. Simppelit kynnet mutta neonimaisuudensa ansiosta vetosivat meikäläiseen täysin. Kamerani ilmeisesti säikähti lakkaa ja vannon, että lakka on luonnossa räikeämpi!








Onko kukaan tehnyt tuttavuutta tähän lakkaan? 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Macaroons

Lämmintä piisaa, stressaa mutta sentään kynnet on kuosissa! Sehän se on pääasia.. ;) Kesäloma on alkanut hyvin, eilen kävin piipahtamassa Jyväskylässä siskoni luona joten ihan auringossa ei vaan olla köllötelty. Pikkuhiljaa pitäisi alkaa tonkimaan lakkalaatikoitakin jo muuttoa varten, voi stressi!

Tämänhetkiset kynnet on kuitenkin niin hemppikset, että ne vievät osan stressistä muualle. Mieleni halusi jotakin hempeää kynsille ja päädyin testaamaan Gina Tricotista ostamaani Candy Pinkiä, joka on vaaleanpunainen lakka kultaisella shimmerillä. Kynsille sudin lakkaa kaksi kerrosta joka juuri ja juuri peitti kynteni. Joihinkin kynsiin olisin voinut sutia kolme kerrosta mutta koska kärjet kuulsivat hyvin vienosti läpi, jätin kolmannen kerroksen lakkaamatta. Ei tosin moittimista lakassa, aivan ihana! :)

Ensin harkitsin leimaamista mutta päädyinkin tekemään glitter liu'un Loaded Lacquerin Fluffy Macaroonsilla, jota töpöttelin kynsille vanupuikon avulla. Kerrasaan ihana lakka, niin söpö! :3 Ensin en kynsistä perustanut sitten yhtään mutta nyt muutaman päivän näitä katselleena voin sanoa, että tykkään! :)




Loaded Lacquer: Fluffy Macaroons, Gina Tricot: Candy Pink

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tuijotuskynnet

Edellisessä postauksessa vilautinkin ostaneeni OPIn uutukaisvalkoisen Angel With A Leadfootin. Sen saavuttua sieluni huusi saada sitä välittömästi kynsille ja näin tapahtui. Näillä kynsillä aloitettiin se kuuluisa lomakin!

Ulkomailla bloggarit ovat kovasti kehuneet tätä uutukaisvalkoista ja itselläni heräsi mielenkiinto sen verran, että sitä oli testattava. Vaikka omistankin hyväksi todettuja valkoisia (mm. Essien Blanc ) on aina mukavaa löytää hyvä valkoinen lakka. Nyt oltiin siis todella jännän äärellä.

 Ensimmäinen kerros Angel With A Leadfootilla oli ihan ok mutta ajattelin kyllä tuleeko tästä yhtään mitään. Aavistuksen lirumainen koostumus tässä on mutta loppuviimein selvisin kahdella kerroksella! Lakkasin aikalailla normikerroksia, en siis mitään semiohuita tai semipaksuja, kultaisella keskitiellä mentiin. Kelpo valkoinen siis, suosittelen!

Nimettömiin, keskareihin ja peukaloihin lakkasin Angel With A Leadfootia yhden kerroksen koska paritin siihen päälle kaksi kerrosta OPIn ihanaa Muppets World Touria. Tässä lakassahan on jos jonkinmoista härpäkettä ja tavaraa onkin tässä runsaasti. Kaksi ohutta kerrosta lakkasin tällä ja kyllä oli vaikeaa noukkia nuita värillisiä hexejä pullosta.. Päällyslakan jätin kokonaan tämän lakan päältä pois ja pinta olikin ihanan karhea. :)

Lopuksi laitoin valkoisina oleviin kynsiin pitkästä aikaa siirtokuvat! En muista millon viimeksi olisin käyttänyt siirtokuvia mutta täytyy sanoa, että nyt se oli oikein mukavaa vaihtelua. Lopuksi näistä tuli lemppareimmat kynnet hetkeen. :)





OPI: Muppets World Tour x2 

OPI: Angel With A Leadfoot, Muppets World Tour


Onko joku muukin jo testannut tätä uutukaisvalkoista? :)

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Uusimmat suojatit

Pitkästä aikaa ajattelin teille näpytellä uusimpia tulokkaita, edellisestä kirjoituksesta onkin kulunut jo tovi. On tässä lakkoja tullut osteltua mutta enpä niitä ole muistanut kuvailla.. Tein ensimmäistä kertaa tilauksen Nailsavelle koska olin lukenut monta ylistävää sanaa kaupan toiminnasta. Pakkohan se oli tutkailla kyseisen puljun tarjontaa ja laittaa tilausta menemään. Noin viikko meni tilauksesta ja paketti saapui erittäin hyvin pakattuna joten voin kernaasti suositella paikkaa muillekin jos vielä ette ole puljuun tutustuneet. :)


Kyseinen tilaus lähti alunperin liikkeelle OPIn Mustang- kokoelmasta peräisin olevasta valkoisesta lakasta Angel With A Leadfootista. Monessa ulkomaisessa blogissa tätä kehuttiin ja tilasin tämän silkasta mielenkiinnosta. Eikä tämä ole ollenkaan huono, huomenna tästä lakasta lisää. :)

Yhtäkään Zoyan tekstuuria en omista ja kun niitä päädyin selailemaan aloin kummasti himiöimään ihanaa vaaleahkoa tekstuuria Baria. Senhän sitten klikkailin ostoskoriin ja onhan se kaunis. Kynsille tämä on pian saatava jotta nään oliko tämä kaiken kuolaamisen arvoinen. Nanacocon valikoimaa selailin mielenkiinnolla ja sieltä minulle kotiutui yksi lakka, Fly To The Galaxy, joka on violetti lakka holohippusilla varustettuna. :3

OPI: Angel With A Leadfoot, Zoya: Bar, Nanacoco: Fly To The Galaxy

Muutama Essie oli myös pakko kotiuttaa vaikka näissä onkin ohut suti. Hopeisilla hituloilla varusteltu nude Coctails & Coconuts kotiutui viimein, olen sitä jo tovin kuolannutkin. She Said Yes on valkoinen lakka hopeisilla hippusilla ja sekin oli kotiutettava. Hyvin vaaleahko Urban Jungle suorastaan huusi päästä ostoskoriini. Essieltä tilasin vielä sinisen I'm Addictedin ja minulle tulikin sellainen olo, että olenkohan tämän vahingossa tilannut? Tilaus kun muutoin on aika nudehko/vaaleahko.. Täytyy testata tuota ja katsoa mitä olen mieltä.

Essie: Coctails & Coconuts, She Said Yes, Urban Jungle, I'm Addicted


Miltä uusimmat näyttivät?  :)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Vihreää kuin nurtsi

Kesälomalainen täällä vihdoin ohoi! Taas alkoi kahden viikon pätkä kesälomaa tai no oikeasti virallinen ensimmäinen lomapäivä on maanantaina.. mutta silti! Nyt on onneksi luvattu kunnon lomakelitkin joten saanee nauttia ihan huolella. JEE!

Nämä kynnet on reilun viikon takaa kun käytiin Porissa asuntonäytössä. Ja ei, asuntoa ei saatu vaikka se olisi ollutkin juuri hyvä meidän tarpeisiin! Syyskuussa tosiaan aloitan työt Porissa joten muutto sinne on piakkoin edessä. :) Etelä-Pohjanmaa jääkööt siis taakseen ja uudet kuviot odottavat. Stressi puskee päälle mutta onneksi tässä on vielä hetki aikaa löytää se asunto! Pian pitää kuitenkin irtisanoa nykyinenkin niin.. Hiki pukkaa jo otsalle pelkästä ajatuksestakin..

Kynsille valikoitui jo hetken tilaisuuttaan odottanut Kikon Sugar Mat 643 eli tuttavallisemmin Spring Green. Spring Green on vihreä hiekkalakka jonka seassa on runsaasti kultaista shimmeriä. Peitti hyvin kahdella kerroksella ja on rouhea! Tykkään kyllä kovasti, sointuu hyvin nurtsin kanssa yhteen. :) Kuvathan on auringossa otettu joten värihän ei näissä ole sitten yhtään kohdillaan. Tämänkin asian tajusin vasta nyt, viikon jälkeenpäin. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. :)





Kiko: Sugar Mat 643- Spring Green


Onko muita lomalaisia? :)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Inspiroitumista

Tilasin jokunen aika sitten Cesarsshopista muutaman lakan ja siinä tilauksessa minulle kotiutui Dollish Polishin ihana lakka These Are Not The Droids You Are Looking For. Tämä kyseinen lakka on saanut inspiraationsa Star Warsista, C3PO:sta ja R2D2:sta. Star Wars fanina tämä lakka oli saatava! :)

TANTDYALF on ihan mielettömän upea lakka, jossa on kultaista ja hopeista glitteriä+ flakieta sekä pieniä sinisiä glittereitä. Peitti mainiosti kahdella kerroksella vaikka aluksi olin hieman epäileväinen peittävyyden suhteen. Tavaraa tulee hyvin pullosta ja itse lakkakin levittyy hyvin. Mielettömän ihana, tykkään!

Ja tottakai kun lakkakin on saanut inspiraationsa Star Warsista niin täytyihän se itsekin kehittää jotakin samanmoista meininkiä näihin kynsiin. Nimettömiin maalasin sitten R2D2:n, tuon ihanan piipittävän otuksen. Alle lakkasin kaksi kerrosta Essien Blancia ja sitten rupesin suunnittelemaan. Katselin netistä erilaisia R2D2 kynsiä ja koitin väkertää vähän sinne päin. :D

Nimettömän yläosan lakkasin Moyran 91:sellä. Siveltimen ja kynsilakkojen avulla tein sitten loput yksityiskohdat. Sinisen lakan virkaa toimittaa Max Factorin Candy Blue, punainen lakkapiste on OPIn Opi Red ja musta lakka on BYSin Black Satin. Loppuviimein ei kauaa mennyt R2D2:n tekemisessä ja ei se niin vaikeaakaan ollut. Hyvin tyytyväinen olen kyllä näihin kynsiin! :)






Käytetyt: Dollish Polish: These Are Not The Droids You Are Looking For, Essie: Blanc, OPI: OPI Red, BYS: Black Satin, Moyra: 91, Max Factor: Candy Blue



Mitäs tuumaatte, onnistuiko kynnet? :) Muita Star Wars faneja? :)